2014 in review


3

Vuosi vetelee taas viimeisiään ja nyt olisi hyvä aika kurkata, mitäs sitä tulikaan tehtyä! Aloitin tämän vuoden samalla tavalla miten todennäköisesti keskiviikkona lopetankin, eli katsellen ilotulituksia Jonin äidin luona. Tammikuusta mieleen jäi kylmyys. Hengailin päivistä ja tilaisuuksista toiseen UGGeissa sekä paksussa toppatakissa, minkä takia asukuviakaan ei näkynyt blogissa sen kummemmin. Loppukuussa täytyi kuitenkin tottua kylmiin varpaisiin, kun joku nappasi mun UGGit omiin jalkoihinsa mun salitreenin aikana :( Lohdutusta kylmyyteen toi mm. ulkomaanmatkan varaaminen, lämpimät kahvilahetket sekä rauhalliset koti-illat!

7

Helmikuussa vietin ystävänpäivää ensin poikaystävän kanssa, sitten bloggaajien ja lopuksi päädyin Katjan kanssa mun lemppari kahvilaan. Siirryin Samsungista Iphoneen, innostuin salilla treenaamisesta, sain uudet UGGit varastettujen tilalle ja tein pitkästä aikaa ‘hauskoja faktoja minusta‘ postauksen. Helmikuu taisi olla aika neutraali ja arkinen kuukausi ainakin postauksista päätellen, eli töitä, koulua ja kavereita!

666

Maaliskuu oli taas sitäkin tapahtumarikkaampi. Ulkona alkoi olla vähän keväisempää ja otin vuoden ensimmäiset asukuvat ilman takkia. Käväisin Joensuussa, olin ensimmäistä kertaa moottoripyörän kyydissä (lue: huusin), söin kolmen ruokalajin yllätysmenun Groteskissa, kävin Starbucksin kevätkahvien lanseerauksessa, katsoin Oscar-gaalan suorana aamuyöllä ja sain suklaalla kuorrutettuja mansikoita naistenpäivän kunniaksi. Mieleen jäi paljon keväisiä ja ihania muistoja!

74756

Huhtikuussa lähdin mun ihanien bloggaajatyttöjen kanssa Lontooseen. Ikimuistoisen reissun jälkeen olikin heti Indiedays Blog Awardsit ja sain toisen palkinnon Vuoden fotogeneettisin blogi – kategoriassa. Muita huhtikuun kivoja juttuja oli mm. pääsiäisaamun valtava brunssi, Jonin piilottamien kindermunien etsiminen (heh), pieni vaellusretki eväiden sekä tuulipukujen kera, lenkkeily Eiran rannassa ja kevään ensimmäisten irtojäätelöiden nautiskeleminen Mattolaiturilla. Suosituin postaus taisi olla juurikin samaisella rannalla kuvattu juoksupostaus, missä kerroin omia hyväksi todettuja vinkkejä onnistuneeseen juoksulenkkiin.

000

Toukokuussa olikin jo ihan kesä. Blogissa oli vähän tavallista hiljaisempaa lämpimän sään ja keväisen fiiliksen takia, eikä koneella istuminen tuntunut silloin parhaalta vaihtoehdolta. Esittelin kuitenkin lemppari meikkituotteeni, kirjoitin vedenjuonnin tärkeydestä ja tein hauskan aakkoshaasteen. Blogin ulkopuolella tapahtui kyllä senkin edestä! Käväisin taas viikon lomalla vanhempieni luona, kävin Brondassa lounaalla Cosmon päätoimittajan kanssa, sisustin meidän parvekkeen kesäkuntoon, sain Arlalta aamiaiskutsun ja astelin tuntemattoman naisen kotiin aamiaiselle, sain vuoden ensimmäiset rusketusraidat, katselin auringonlaskua Helsingin kattojen yläpuolelta ja pakenin Suomen mm-kisojen aiheuttamaa hypetystä Mattolaiturille.

1

Kesäkuun kohokohta oli ehdottomasti (jäätävän kylmä) juhannusviikko mökillä. Paksuista takeista huolimatta koko viikko oli yhtä lomailua ja pääsin pitkästä aikaa tekemään kaikenlaisia perinteisiä mökkijuttuja. Tämän lisäksi innostuin Jätemäen rappusista, tein omatekemää jäätelöä, postasin ensimmäisen day with me postauksen, söin benkkua Kim Cesarionin kanssa, vietin äidin kanssa yön hotellissa ja nautiskelin monta lounasta piknik tyyliin ulkona.

Siinäpä alkuvuosi näin nopeasti tiivistettynä, loput tulossa seuraavassa osassa!

// The year is nearly over and it’s time to take a look what I’ve been up to. January was really cold and my outfit of the month was UGG boots and quilted jacket. On February 14th I spent such a lovely Valentine’s day and March was all about hyping the spring season. Highlight of the April was a trip to London with the sweetest blogger girls and I got my first tan lines on May. June was a super eventful month but our Midsummer was definitely worth mentioning. The rest of the year is coming up later, stay tuned lovelies!

29 Comments

  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Voi miten huippu postaus, ihana vuosi ollut sinulla ♥, jään innolla odottamaan jatko-osaa.. 😊 😊

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Siis mä en tajua miten jollain on pokkaa viedä toisen UGGit! Ite en siihen ikinä pysyis vaikka kuinka niitä himoitsisin.. Aina tulis se "ainii nää on nää mitkä pöllin"-fiilis kun ois ne jalassa 😟

    Sun vuosi vaikuttaa tosi kivalta! 😊 Hyvää loppuvuotta sinne 😊!

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Mukava tiivistelmä kuluneesta vuodesta ihanien kuvien kanssa, tätä oli kiva lukea, toivottavasti jatko-osa ilmestyy pian 😃!

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Hienoja kuvia! On huippua, että pidät blogin korkeaa tasoa yllä, tätä on niin mukava lukea 😊!

    Reply
  • Sabina B.
    November 30, -0001 at 12:00 am

    such a nice review, love the photos!

    http://jeansandroses.blogspot.com

    Reply
  • Eneli Rahula
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Looks like you had great and lovely year! Hopefullywe will see a lot more posts next year! 😊

    http://www.dodolce.com

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Tuntuu et tuon kaiken olisin lukenu ekaa kertaa sun blogista vasta hetki sitten 😃 Niin se aika menee! Sulla on ihana ja tyttömäinen blogi 😊 <3

    Reply
  • Tinja Emilia
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Tälläiset postaukset on kivoja, sitä jää miettimään mitä itse on puuhaillut vuoden aikana. Ehkä teen oman postaukseni 😊

    Reply
  • Eveliina Sjöblom
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Tosi kiva postaus! Sun kuvat on aina niin kauniita ja tää onkin ehdottomasti yks mun suosikkiblogeja! 😊

    Reply
  • Window On My Wardrobe
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Great overview, your pictures are always so beautiful! Seems like you had a lovely year so far!

    X Sara

    Reply
  • Kati
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Sun kuvat on kyl aina niin ihanan valoisia ja tavarat kauniisti aseteltu! Tälläset postaukset on tosi kivoja lukea, hauskaa huomata, et muistaa melkein kaikki jutut mitä tekstissä mainitsit:D

    Reply
  • Carina Ž
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Beautiful pictures!!!

    http://carinazz.blogspot.com/

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Sama. Mielummin itse kovalla työllä hankkisin sellaiset, kuin ottaisin joltain toiselta, jolle varmasti tulis paha mieli. Olis huono omatunto varmaan ikuisuuden.

    Reply
  • Anne H
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Hassua, tein itse vahingossa melkein samalla tyylillä oman vuosikatsaukseni 😃 Ihania kuvia ja tapahtumia on mahtunut sunkin vuoteen. Toivottavasti ensi vuosi on vähintäänki yhtä hyvä kuin tämä!

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    mitä opiskelet ja missä? 😊

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Kiitos <3

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Joo, tosi harmi 😟

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    :) ilmestyi juuri!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Ihana kuulla!!! <3:)

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Thanks girl!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Ohh yes you will 😉

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Haha, ihana! 😃 kiitos paljon <3

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Nimenomaan, tee ihmeessä! 😊

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Voi kiitos paljon <3

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Thank you sweetie!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Haha! 😃 kiitos paljon kati 😊

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    :)

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Hahaa! Kiitti 😊

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Liiketaloutta ammattikorkeassa 😊

    Reply

Leave a Reply