Relaxing Palm Sunday


44

Huh, tätä rentoa sunnuntaifiilistä onkin jo vähän odoteltu! Edelliset pari viikkoa on ollut sellaista lentoa työpaikan, työharjoittelun ja jopa kaupunkien välillä, että yksi vapaa sunnuntai on kyllä tähän väliin erittäin ansaittu. Blogijuttuja lukuunottamatta! Oli ihanaa päästä vihdoin siirtämään kaikki muistikortille kerääntyneet kuvat koneelle, istua kunnolla alas viltteineen kaikkineen ja alkaa kirjoittamaan. Mun oma juminen läppäri on tosin tällä hetkellä korjauksessa, joten seuraavat päivät blogataankin sitten tällä meidän miniläppärillä. Nimenomaan tätä rauhallista kirjoittamista kaipaan aina eniten tällaisina kiireellisinä aikoina, mutta ainakin viikot vaihtuvat tätä menoa ihan hämmästyttävän nopeasti. Se, jos mikä on hyvä asia tähän aikaan vuodesta, nämä harmaat ja sateiset lopputalven päivät voisivat mun puolesta mennä vieläkin nopeammalla pikakelauksella…

1

22

Tämä vapaa alkoi kieltämättä varsin mukavissa merkeissä, kun eilisen aamuvuoroni jälkeen pääsin suoraan Jonin äidin valmiiksi katettuun ruokapöytään. Täytyy sanoa, että kolmen ruokalajin illallinen maistui aika hyvältä kiireessä väännetyn lounassalaatin jälkeen! Tänä aamuna mä taas pyöräytin Jonille nimpparipannarit ja kohta olis tarkoitus suunnata leffaan, mikä on maailman paras tapa saada aivot narikkaan näin keskellä päivää. Rentouttavaa palmusunnuntaita teillekin ihanat <3

I’m having a much-needed day off today! I’ve been really busy with my work, internship and blog things lately, that I haven’t been able to relax in few weeks. Well earned break, to say the least! After finishing my shift yesterday, we had a delicious three course meal at my boyfriend mom’s. Such a great start to the weekend! Especially ’cause I had the most pathetic lunch salad with me at work, the dinner tasted extra good. This morning I made a name day pancakes to my other half and soon we’re off to the movies, that’s the best way to zone out for sure. Relaxing Palm Sunday lovelies <3

25 Comments

  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Ihania kuvia ♥!

    Reply
  • Jennifer
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Ihania kuvia 😊
    Mistä nuo kauniit tulppaanit ovat?

    Reply
  • ShoesManiac
    November 30, -0001 at 12:00 am

    perfect shots 😊

    Reply
  • awd
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Ihania kuvia! Millä kameralla kuvaat? Ja käytätkö jotain kuvanmuokkausohjelmaa? 😊

    Reply
  • ELIZA BETE
    November 30, -0001 at 12:00 am
  • Sofia
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Kivat kuvat! 😊 mä niin toivoisin ihonhoitopostausta kun sulla näyttää olevan ihana iho! ja herkutteletko ikinä karkilla tai suklaalla, jos niin millä? 😊

    Reply
  • Tuija Yli-Kauppila
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Hyvä että kerkeät välillä levähtää 😊

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Kauniita kuvia ja ihana nimppariyllätys Jonille! 😊 😊

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Varmaan ihan perus marketista. Mistä yleensä kukkia saa:D

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Paljonko se sun kampaajalla käynti tuli maksaan? Ja saisko noihin pannareihin ohjetta?:)

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Ihania kuvia <3 ! Ja mä toivoisin asupostausta.. 😊

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Oishan se ihan jees jos julkaisisit julkaisukelpoiset kommentit täällä. Kysyin siitä vaaleanpunaisesta takista mikä vilahti aiemmissa postauksissa useampaan otteeseen niin minkä kokoisena ostit sen??

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Hmm, olen kyllä julkaissut kaikki 😃 http://josecret.blogspot.fi/2015/03/random-snaps.html täällä kysyttiin sitä ja vastasinkin siihen!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    =) Teen niitä niin usein kun pystyn!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    :)

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Jooo cittarista noi on hehe!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    =)

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Kiitti! Canon EOS 1100D ja muokkaan ipiccy.com =)

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Thanks 😊

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Tulossa! 😊 Syön karkkia ehkä kerran parissa kuukaudessa ja raakasuklaata aina välillä, jos mieli tekee 😊

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    No niiiiin, ah<3

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    =)

    Reply
  • Jennifer
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Näytti niin erilaisilta (kivemmilta kuin perus marketin) joten aattelin et noi on jostain kukkakaupasta =)
    Pitääkin ens cittarireissulla katsoa josko löytyisi samoja.

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Aivan sori, pitäisi näköjään itse lukea tarkemmin!

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Hello Jo!
    Where do you work and what are your working hours?
    I actually read your text about being a morning person and I loved it! I am also a morning person now and I would be interested in some kind of article about your working days and routines.
    My peak at work is usually early in the morning and before lunch, after that it is really difficult for me to focus.
    Anyway, I love your blog, stay inspiring!

    Reply

Leave a Reply