What A View


Terkkuja mökiltä, täällä ollaan edelleen! Eilen
saatiin vielä ihan huippu sää tänne Itä-Suomeen, joten koko päivä meni
oikeestaan ulkoillessa. Koitettiin saada Jonin kanssa ennätys sulkapalloa
pomputellessa, mut joka kerta se kaatui mun nauramiseen ja keskittymisen
herpaantumiseen. Miks just siellä 80 kohdalla alkaa naurattaa, kun pitäis
keskittyä entistäkin tarkemmin?

Palloilun lisäks käytiin läheisessä 50-luvun
kyläkaupassa, kalastettiin, syötiin lettuja kermavaahdolla ja mansikoilla,
uitiin (eli katsottiin kun Joni ui), kuunneltiin kesähittejä ja lenkkeiltiin
mökkitiellä. Meillä ois ollu mukana kaikkea uimapatjoista ja monista eri
bikineistä lähtien, mut mä en oo kyllä millään uskaltautunu tonne jäätävän
kylmään veteen! Pysyttelen mielummin tolla laiturilla vaikkapa kuvailemassa ja
tarvittaessa nappaan tollasen märän uimarin mun viereen :)

Grillailu on jatkunu samaan tahtiin, eli täällä
ei oo ainakaan nähty nälkää.. Vartaita, lihaa jokaisessa eri muodossa, itse
tehtyjä sämpylöitä, chililohta, savulohta, miesten kalastamia ahvenia,
täytettyjä herkkusieniä… Huh! Illalla on ollu ihana vaan istua lämpimässä
grillikodassa ja katsella keskellä olevaa tulta ihan kaikessa rauhassa. Tänä iltana
mua odottaa grillattu banaani suklaan ja vaniljajätskin kera, mun puolesta
voitais nyt jo suoraan hypätä siihen iltapalaan hah..

<3 Siinä nopeat
kuulumiset täältä puiden keskeltä, vielä pari päivää ennen kotiinpaluuta.
Toivottavasti kaikilla on ollu kiva ja maukas keskikesä, mä lähden nyt
korkkaamaan Moëtin Juhanin päivän kunniaksi!

// Greets from Eastern Finland, we’re still here! We’ve played
badminton, eaten thin pancakes with whipped cream and strawberries, listened to
summer hits and visited to the nearest store (which is from the fifties haha).
We’ve had so much fun and eaten a lot of delicious food, today we’re gonna make
grilled bananas with chocolate and vanilla ice-cream. Yuuum, can’t wait for it!
I reeeally should put this computer away right now, I’m sorry about the short
translation. :( Hope you’re fine and enjoyed the pictures!

52 Comments

  • Milla G
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Ihanan kesäisiä kuvia! <3

    ♥~ http://www.whenyourheartbeats.blogspot.fi

    Reply
  • MRSQ
    November 30, -0001 at 12:00 am

    vitsi mitkä maisemat!! 😊

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Sulle käy kyllä näköjään ihan minkä väriset vaatteet tahansa melkeinpä:Dsiiis kun on nähy sun päällä vaikka minkä väristä vaatetta:D esim. Toi keltainenkin: käy mielettömän hyvin!:-) ja ihan super söpö toi vika kuva teistä!! Ootte ihania!<3

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Kuka kuvas susta ja Jonista noi kuvat?

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Awwww ihana toi vika kuva sust ja Jonist :3 Ja muuteski ihanan tunnelman oot välittäny, hyvä mieli tulee näitä kuvia katsellessa. On ihana nähdä, kun vaikutatte onnellisilta 😊<3 tuot hyvää inspiraatiota ja terveellisistä elämäntavoista tässä itsekin aina innostun 😃 ehkä vielä joskus ne saan toteutettua itsekin… Mutta ei tässä kummempia, hyvää jatkoa ja hyvää loppukesää sulle!

    Reply
  • Natalia
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Sairaan ihania ja kesäisiä kuvia; näyttää säätkin ihan kesäisiltä! Ikävä noita kesäsäitä ja kunnon kesäfiilistä, nyyh..

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Paljonko sinulla ja jonilla on ikäeroa ?

    Reply
  • Anne H
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Ootte suloisen näköinen pari 😊

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    ihana toi keltanen paita! mistä ostettu?:)

    Reply
  • Henna Maria
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Vaikutatte niin onnellisilta, että se välittyy oikein sun kuvien ja kirjoituksien läpi! 😊 Kaikkea hyvää teille <3

    Reply
  • Heidi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Oi että miten ihania kuvia! 😊 Tuli itelläkin ikävä taas mökille!

    behappywithheidi.blogspot.com

    Reply
  • Gabriela K
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Im not that sad because od the short translation, because the photos are just amazing♥ U have to have a great time:))) u and your boyfriend look so happy and lovely together:)) And you have beautiful nails♥

    Reply
  • Tiia Mäkelä
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Aivan ihania kuvia!! Niin kesänen fiilis vaikka varmasti oli kylmä, haha! Pakko nyt päästä mökille kans! <3

    Reply
  • Sara
    November 30, -0001 at 12:00 am

    vitsi, ihania mökkimaisemia! 😊 kumpa tänne jyväskyläänkin tulis lämpöset säät takasin!

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Huippukuvia susta, jonista ja mökkilomasta ja nam lettuja!! 😃

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    olisi huippu kivaa saada uusi sellainen postaus missä kerrot sun päivän kulusta (ei sellainen päivä KUVINA vaan TEKSTINÄ) 😊

    Reply
  • Emma
    November 30, -0001 at 12:00 am

    ihania kuvia, tosi kiva tunnelma jokaisessa 😊 ja toi keltainen paita näyttää sun päällä todella hyvältä ! 😊

    Reply
  • Janina Katriina
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Ihania kesäkuvia <3 missä on noin lämmin? turussa sataa joka päivä joko vettä tai rakeita..

    PreciousPicturesBlogi

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Pakko kysyy, että minkä järven rannalla toi mökki on? 😃 Näyttää niin tutuilta nuo maisemat 😉

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Moikka Johanna! 😊
    Mulla olis pari kysymystä ja toivon että vastaisit pian. 😊
    Eli, mä yritän tällä hetkellä hoitaa ihoa paremmaksi, joten lopetin jo kauan aikaa sitten kaikkien herkkujen ja makean syönnin kokonaan. Oon myös lopettanut maidon, jugurtin ja juustonsyönnin. Nyt lähiaikoina karsin myös kokonaan leivän pois mun ruokavaliosta, koska luin netistä, että vehnä voi aiheuttaa iho-ongelmia.
    Juon joka päivä 2-4 litraa vettä, aamupalaksi syön puuroa mustikoiden, mansikoiden, banaanin yms. kera mitä nyt sitten keksinkään siihen päälle laittaa, ja lisäksi pari keitettyä/paistettua kananmunaa.
    Ja nyt päästäänkin oikeastaan sitten siihen ongelmaan, jossa tarvitsisin vähän apua 😊
    Eli, lämmintä ruokaa mä en joka päivä jaksa tehdä, eli aivan jokaisena viikonpäivänä en syö lämmintä ruokaa. Ja niinä päivinä kun en ole lämmintä ruokaa syönyt, oon vetässyt muutaman ruisleivän kurkun ja salaatin kera nälän lievittämiseksi. No, nyt kun mä en enää leipää syö, en tiedä että mitä söisin! 😃 puuroa ei tee mieli keskellä päivää, kalapuikkojakaan en voi enää pahimpaan nälkään paistaa kun niidenkin syönnin lopetin (luin joltain palstalta että pakastetuotteet ei ole kovin terveellisiä).
    Musta tuntuu että kuolen kohta nälkään kun en keksi mitä syödä 😃 joten oisko sulla kertoa jotain terveellisiä ruokavinkkejä mitä voisi syödä? Lihaa enkä kanaa syö, kalaa jonkin verran. Olisi kiva, jos laittaisit jonkun ruokapäiväkirja tyylisen vinkin millainen oisi terveellinen päivä ruoan kannalta aamusta iltaan 😊.

    Viiielä toinen kysymys!
    Nyt kun en enää leipää syö, en saa margariinista mitä leivän päälle laittaisin, niin en saa niitä terveellisiä rasvoja mitä ihminen tarvitsee päivittäin. Osaisitko siis sanoa, mistä saisin näitä terveellisiä rasvoja 😊 huom. pähkinälle olen allerginen! Kun monet sanoo että siitä saa terveellisiä rasvoja. Aamuisin laitan vain puuron sekaan pienen voinokareen (becel) mutta en sitten oikein muuhun leipälevitettä kä

    Reply
  • Jozella K
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Ihanan kesäisiä kuvia, vau! 😊

    Reply
  • Jenna Saukkonen
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Oisko ollu Varmon kyläkauppa kysseessä? 😊

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Onko tää kommentti ihan todellinen? Miks tuut kaikista maailman paikoista hakemaan vastausta näihin kysymyksiin blogista… Johanna varmasti syö terveellisesti ja tietääkin paljon, mutta netistä googlettamalla löytäisit kasapäin alan ammattilaisten vinkkejä näihin kysymyksiisi.

    Innostuin nyt kuitenkin vastaamaan näihin sen mitä omalla yleistiedolla mieleen tuli 😊

    Kannattaa tehdä isompi satsi sitä lämmintä ruokaa kerralla, jotta saat siitä lämmitettyä seuraavanakin päivänä tai pakastettua ja sitten lämmitettyä, kun tulee päivä ettet jaksa kokkailla. Jos taas kyse on siitä, ettei lämmin ruoka maistu, niin salaatit on hyvä vaihtoehto lämpimille ruuille. Salaateista saa tehtyä niin miljoonaa eri variaatiota, ettei ihan heti pitäisi kyllästyä jos vaan osaa vaihdella.

    Terveellisiä rasvoja saisit esimerkiksi avokadosta, oliiviöljystä ja siemenistä (jos niille et ole allerginen), joita voi käyttää vaikkapa niissä salaateissa. Siemeniä voi hyvin laittaa myös vaikka puuron sekaan aamulla. Kannattaa ottaa omega3-kapselit käyttöön, jos rasvan määrä huolettaa.

    ps. Kalapuikot eivät ole epäterveellisiä siksi, että ne ovat pakastettuja, vaan siksi, että niiden päällä on rasvainen vehnäjauholeivitys ja itse kalan määrä jää aika pieneksi. Pakastaminen sen sijaan ei tee ruoasta epäterveellistä, sillä pakastaessa ravintoaineet säilyy hyvin.

    Googleta esim karppaajien välipalaohjeita, sieltä voisi löytyä monia vinkkejä leivättömään elämään. Osta vaikka joku kokkikirja, missä on tavallisia terveellisiä ruokia ja usein myös perus teoksissa vähän tietoja miten kannattaa syödä juuri esimerkiksi tämän rasvan osalta. 😊

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Mä taas sanoisin, että mikäli sun tavoite on siis nimenomaan ihon kuntoa parantaa, niin valitse ensin oikeat ihonhoitotuotteet ja hoida ihoa oikein – yleensä 2 kertaa päivässä, meikit pois, peset jollain aineella, kasvovesi ja rasvaat, kuorit ja teet joskus jotain naamioita. Toi on tietenkin ykkösjuttu ihonhoidossa. Vasta toisena tulee terveelliset elämäntavat – riittävä uni, oikea ruokavalio ja säännöllinen liikunta. Myös tupakointi ja alkoholin juominen heikentää ihon kuntoa. Eli toi ruokavalio ei tosiaankaan ole ainoa asia, vaan yksi monista. En tiedä oletko ottanut nämä muut asiat jo huomioon, mutta kohan mainitsin.
    Mä en ala kertoa sulle sen enempää mitä syödä ja mitä ei, mutta tärkeetä on jo sun yleisen terveydenkin kannalta että syöt riittävästi. Usein se on 2 lämmintä ateriaa ja 3 välipalaa noin 3 tunnin välein. Ihonhoidossa tärkeintä on, että jätät rasvaiset ruuat; sipsit, pikaruokapaikkojen ruuat jne, pois. En tiedä, että mistä noita oot lukenut, mutta yleensä vaaleaa leipää karsitaan sitten jos on karppaamassa eli siis jos vaikka haluaa pudottaa painoa, mutta tummat täysjyväleivät kuten ruisleipä on nimenomaan terveellisiä! Veden juonnin lisäksi terveellisiä on puuro, vihannekset, kasvikset, hedelmät, marjat, rahka, liha jne. Varsinkin jos liikut enemmän niin maitotuotteet on todella tärkeitä, koska niistä saa paljon proteiinia, mikäli ei protskujauheesta juomia sekoittele.
    Enkä halua masentaa sua, mutta valitettavasti noi jonkinasteiset iho-ongelmat osittain kuuluu elämään siinä 14-22 vuotiaana, pitipä siitä tai ei. Mikäli sulla on siis ainut ongelma toi iho eikä painon pudotus tms niin suosittelen vaan syömään ihan "normaalisti" mutta myös riittävästi ja terveellisesti 😃 perus lihapullat ja makaroni on kyllä ihan hyvä ateria, varsinkin jos sulla on salaattiakin lautasella. Ei kannata uskoa kaikkea mitä lukee, ihan perus maalaisjärjellä varmasti tajuaa, että vaikka iltalehdissä sun muissa kirjotellaan vähän väliä tyyliin "pork

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    HIhii:)

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Eikö! Ihana mökkimaisema 😊

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    :) ihana, kiitos paljon!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Äiti 😊

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Kiva kuulla, siihen tunnelmaan pyritäänkin! Ihana kommentti, tuli hyvä mieli<3 Hyvää loppukesää sullekkin!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Joo toi päivä olikin kyllä lämmin! Tulispa ne takas 😟

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Pari kuukautta 😊

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    <3 Kiitos!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Bikbokista=)

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Voooi, niin ollaankin 😊 Kiitos sulle<3

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    :) Kiitos!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Thanks sweetie 😊<3

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Näissä kuvissa ei kyllä ollu kylmä, oli hyvä sää! Toisina päivinä oltiinkin sit takit niskassa 😃

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Kumpa koko suomeen!!! 😟

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    :))nammmnam!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Joo, voisin tehdä uudestaankin!:)

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Kiiitän 😊

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Itä-Suomessa oli mmm olikohan se maanantaina!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Pyhäjärven! 😊

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Tulipas tähän jo hyviä vinkkejä, olin samoja juttuja tulossa ehdottamaankin! Kalasta saa myös hyviä rasvoja jotka vaikuttaa positiivisesti ihoonkin. Lohisalaatti on yks minunkin lempiruoka, maukasta ja terveellistä 😊

    Mä rakennan mun lounaat/päivälliset usein just kanan/kalan ympärille ja lisukkeeksi sit paljon kasviksia, raejuustoa, kananmunaa, avokadoa, salaattia, mitä jääkaapista löytyykin.. Jos et syö lihaa, ootko kokeillut tofua? Jostain sitä protskua kannattaa hankkia, jos sen lihan jättää kokonaan pois.

    Mä suosittelisin kans vaikka iholääkärillä käyntiä jos se asia haittaa sua paljonkin, ei sen takia kannata olla syömättä. Monipuolinen ravinto on just tärkeä iholle, hiuksille, kynsille jne 😊 Toivottavasti löydät asiaan ratkaisun ja saat myös massun täyteen hehe!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    =)

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Heei joo!!!! 😃 Oli!

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Kiva että oli mukava juhannus! 😊 Huomaa kyllä kuvista et on tullu syötyyy 😃 mut saaha sitä juhannuksena syyä ja sitte tiukka treeni päälle, kuitenki rantakelit vielä eessä 😉 Jännä yhistelmä toi keltanen paita ja siniset farkku shortsit, ite en ois aatellukkaa kokeilla mut sun vähä erikoiseen tyyliin se sopii!! 😊 Samoin toi sun nenä on ihanan luonnollinen noin sivuprofiilista, ettei oo muokattu niinkuin monella bloggarilla on photoshopattu ne epäkohdat kropasta 😊 Hyvää kesän jatkoa!!!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Kiitos…? 😃

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    nauroin tälle kommentille:D

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Mitä hemmettiä??? Tää tyyppihän puhuu niin sujuvaa sarkasmia, että typerämmät luulee noita kohteliaisuuksiks. Ihan pirun hyvä kommentti, sain hyvät naurut tästä

    Reply
  • Jenna Saukkonen
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Hihi arvasin! Oman kotikylän "nähtävyyksiä" 😃 😊

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    No just. Kun on pakko keksimällä keksiä :/

    Reply

Leave a Reply