Working out – together or alone?


1

Luin äskettäin erään artikkelin yhdessä treenaamisen voimasta ja hämmästyin lopulta itsekin, kuinka en pystynyt yhtään samaistumaan siihen. Aloin jälkeenpäin miettimään omia treenitottumuksiani ja tajusin, etten tosiaan taida olla sieltä ihan seurallisimmasta päästä liikkuessani. Treenaaminen on nimittäin itselleni sitä omaa aikaa ja arjesta irtautumista parhaimmillaan, se on se tarvitsemani hetki päivästä kun saan olla hetken kaikessa rauhassa. En tarvitse siihen kannustajaa, ystävää, opastajaa tai juttukaveria – saan siitä parhaat tehot irti yksin niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Toimin elämässä ylipäätänsäkin melko itsenäisesti ja luultavasti juuri siksi yhteisöllinen treeni tai ryhmäliikuntatunnit eivät tunnu niin omalta jutultani. Haluan treenata ja tehdä asioita omassa tahdissa, juuri niin kuin itse haluan ja kuunnella mielummin omaa kroppaani edessä kannustavan ohjaajan sijaan. Spinningtunneilla painelen usein menemään ihan omassa rytmissäni, salilla treenaan yleensä tyhjissä liikuntasaleissa heti aikaisin aamulla ja ajatuskin siitä että pyytäisin ystävää mukaan lenkille tuntuu jotenkin niin hassulta – kaiken sen yhteisen paikan, ajan ja vauhdin löytäminen vie potentiaalista aikaa siltä itse treenaamiselta. Minun kohdallani siis ystävien treffaaminen ja treenit tapahtuvat eri aikaan päivästä, näin saan annettua molemmille täyden huomioni. Lenkkeilyssä nimittäin parasta on nimenomaan se luonnon ja oman kropan kuuntelu sekä vauhdin säätely omien fiilisten mukaan, mikäli siis tavoitteena on ihan kunnon hikitreeni. Rennot kävelylenkit ovatkin sitten taas asia erikseen, silloin jaksaa jutella ilman huohottamista ja hengästymistä vaikka millä mitalla, eikä se juoksujalka vipata toisin kuin yksin lenkkeillessä. Puhunkin tässä nyt lähinnä sellaisesta sykettä vaativista treeneistä – silloin painelen menemään mieluiten ihan omassa rauhassa ja kuulokkeet korvilla :)

Mites siellä, olenko ainoa tällainen erakkotreenaaja? Innostutteko paremmin ryhmässä vai koetteko treenin olevan lähinnä sellaista laatuaikaa itsenne kanssa? Kuulisin mielelläni teidänkin kokemuksia asiasta!

13

I just recently read an article about the power of working out together and I was actually kind of surprise about my reaction – I couldn’t relate to it at all. I started thinking about my workout habits and I realize I’m really not that social person what it comes to exercising. I really like to sweat by myself, spend some me-time while doing it and I honestly don’t need any supporters, friends, mentors or interlocutors then – I get the best out of it alone, physically and mentally. 


I’m kind of self-reliant person in life generally, so I guess that’s why I’m not that into the communal aspect of working out. I like to exercise and do things how I want to, listen my own body rather than some guy showing the way in front of me. I usually ride to my own beat at the spinning class, workout at the gym in empty gymnastic halls (first thing in the morning!) and just the thought of asking someone to run feel so weird so to me, all of the fuss of meeting and finding the right time and speed takes time from the actual workout. So that being said, I like to keep my dates and workouts apart and therefore give full attention to both of them. I think the best thing about jogging is listening to the nature and your own body, which helps you to regulate the running speed and so on. Walking is easy with a friend ’cause you can actually speak without getting out of breath, but that’s another story, I’m talking about pulse workout kind of thing here. 


So, am I the only workout loner in here? Do you enjoy working out together or do you rather spend some me-time while doing it?


Shirt Casall (gifted)
Shorts Bikbok
Shoes Nike

33 Comments

  • Katsku
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Mä oon vähän sekä että! Rakastan treenata salilla yksin kunnon mättömusat korvilla ja välittämättä kenestäkään muusta ympärillä, mutta välillä on kivaa vaihtelua vetää yhteistreenejä isommalla porukalla tai kahdestaan jonkun kanssa. Vaihtelu virkistää!:-)

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Totta! Mä en varmaan oo löytänyt sellaista lajia mikä toimis mulla ystävän kanssa, salillekin jos mennään niin tehdään aina omia juttuja ja toi juokseminen + puhuminen tuntuu aina niin kamalalta 😃 Joku crossfit tyyppinen treeni tai muu vastaava vois toimia vähän paremmin, en tiedä!

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Onks sulla meikkiä näissä kuvissa? Näytät freesin luonnolliselta 😊

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Eiii ooo 😊

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Mulla on vähän sama juttu että tykkään urheilla yksin tai sitten minulle lenkkikaveriksi riittää kaksi koiraani ?

    Reply
  • Venla Karhu
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Pystyn kyllä samaistumaan tekstiin ihan täysillä, sillä itsekin vihaan jos joku on hoputtamassa yms. Toinen erakkotreenaaja ilmoittautuu! 😊

    Reply
  • annieveliina
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Yksin ehdottomasti! Tykkään yleensä myös shoppailla yksin niin saa keskittyä kokonaan siihen itse asiaan :'D Ryhmätunnit on jees vaikka niillä harvoin käyn, mutta jos treenin voi tehä yksinki niin teen sen yksin mielelläni 😊

    Reply
  • Sara
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Mulla on ehkä vähän sekä että – sillon jos en oo pitkään aikaan käynyt juoksemassa (hölkkäämässä) niin silloin kaverin seura on ehdoton tai kun tänään oon menossa salille pitkästä aikaa niin pyysin seuraa – kynnys lähteä treenaamaan ei oo niin iso kun on joku mukana! Mut tosiaan, silloin kun kävin säännöllisesti salilla niin kävin suurimmaksi osaksi ihan yksin ja nautin siitä. Tanssiharkoissakaan mulla ei oo ns. kaveria mukana ja on ihana, et voi keskittyä vaan opetukseen eikä tarvii jutella kaverin kaa 😃

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Koirat onkin varmasti parasta lenkkiseuraa!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Hehe, kiva kuulla etten ole ainoa 😉

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Jooo sama täällä!!! 😃 Haha, hauskaa!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Toi on kyllä totta, tulee ainakin lähdettyä jos on jo luvannut jollekkin! Mullakin yleensä menee jutteluksi kaverin kanssa, senkin takia pidän ne ns. oikeat treenit rennoista kävelylenkeistä erillään 😊

    Reply
  • Iina
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Vaikea sanoo, vähän molempia. Tykkään aamulla mennä hiljaiselle salille treenaamaan yksin, mutta päivällä tai illalla toivoisin että mukaani lähtisi joku kaveriksi! Olen huomannut kun joku on mukana, varmistamassa ja tsemppaamassa saa paljon enemmän treeneistä irti. Uskaltaa tehdä painavimmilla painoilla, koska tietää että toinen on auttamassa jos alkaakin tuntua ettei viimeiset toistot millään nouse. 😃 En harrasta lenkkeilyä, mutta uskoisin että tykkäisin käydä yksinäni, silloin saa kuunnella omaa kroppaa ja säätää itselleen sopivan tahdin. 😊

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Mä lenkkeilen oman koiran kans kaikista mieluiten! Oon opettanu sen kulkee hienosti hihnassa ja sen takia se pysyy vaivattomasti menossa mukana. Myöskään sille ei tarvii höpöttää, ainakaan enää sitten ku alkaa hengästyä hahah 😃

    Reply
  • Nina
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Kiva postaus! Värjäätkö kulmia tai ripsiä? Näyttää niin tummilta vai onko luonnostaan? 😉 ja jos oot ilman meikkiä niin käytätkö ihan perus kasvovoidetta kuitenkin? 😃 eiksun iho ala kiiltää ? 😃

    Reply
  • Gabriela K
    November 30, -0001 at 12:00 am

    When it comes to working out im a solo person too. I need my me-time during working out. Now I run on my own too but I can't imagine that i would start with running without my boyfriend. He helped me with the very beggining. But now i feel strong enough to run alone and i enjoy it so much:)) Lovely post!!!♥

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Täällä kans yks erakkotreenaaja ilmottautuu! Mulle salitreeni on aikaa jollon keskityn vaan siihen tekemiseen ja nollaan ajatukset. Joskus on tullut treenattua kaverin kanssa mutta tykkään ennemmin treenata yksin, sillon saan parhaat tehot irti 😊

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    samaistun tekstiisi! itekkin nautin juuri treenamisen yksinäsyydestä ja juuri siitä, että saa olla hetken yksin.

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Täälläkin yksi mieluiten yksin treenaava! Parasta lähteä esimerkiksi superaikaisin aamulenkille ja laittaa vaan napit korviin ja volat täysille, hehee.

    Onpa muuten ihania kuvia! Noissa maisemissa varmasti treeni maistuu 😊

    Reply
  • Elllie
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Täällä kans erakkotreenaaja! Yksin saa päättää ihan ite treenin tahdin ja keston. On myös kiva pyöritellä asioita samalla oman pääkopan sisällä, terapeuttista 😃

    Reply
  • Vilma
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Samastuin täysin tähän tekstiin! 😃 Mullekin urheilu ja varsinkin lenkkeily on parasta terapiaa ja tehokkainta yksin 😊 upeita kuvia muuten !! 😊

    Reply
  • Wellemma
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Mä oon ehkä jonkunlainen sekotus molempia: en kaipaa kommunikointia treenin aikana ja siinä mielessä oon erakkotreenaaja, mut ryhmässä liikkuminen on silti parasta 😃 mut siks ne ryhmäliikuntatunnit on musta kivoja, kun on ihmisiä ympärillä, mut ei tarvii höpötellä 😃

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Jep, lenkkeily on kyllä ihan parasta nimenomaan omassa seurassa 😊 Huippua lukea näitä!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Voooi ihana 😊 Koira olis kyllä leppoisa lenkkikaveri!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    En oo kyllä ikinä uskaltautunu värjäämään! Ja joo, kasvovoidetta laitan aina, etenkin tähän aikaan vuodesta kun toi nassu kuivuisi kasaan ilman sitä 😃

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Aww that's so sweet! Thanks girl <3

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Jep, samoilla linjoilla siis! 😊

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Ihana kuulla! Välillä on vaan pakko saada sellainen rauhallinen hetki omien ajatuksien kanssa
    :)

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Nimenomaan! ja kiitos kovasti, maisemat olivat kyllä aikamoiset 😉

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Jep!! 😃 Saa mietittyä sillon kaikki mahdolliset murheet ja ilonaiheet!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Kiitos Vilma! <3

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Heh joo totta, siellä ollaan vähän kuin porukassa mutta ei kuitenkaan 😊

    Reply
  • Katsku
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Joo no mäkään en tykkää juosta kaverin kanssa mut just kun ollaan siellä TFW- salilla oltu niin siellä on huippua treenata yhdessä 😊 Ja salilla jotenki tsempapa vaik kaveri tekiski ihan omaa treeniä, sellanen henkinen mentori 😃

    Reply

Leave a Reply