WW: Grocery shopping list


85

No nyt, yksi toivotuimmista postauksista on täällä! Ei vaatekaappini, vaan jääkaappini kulmakivet, hahah. Ruokavalioni on jo sen verran rutinoitunut, että varsinaiset kauppalistat ovat jääneet vähän taka-alalle ja arkena ruokakaupan hyllyjen välissä kuljetaan jo ihan ulkomuistista. Pyrin siihen, että ruokakaapeistani löytyy aina juuri ne tietyt raaka-aineet, mitä yhdistelemällä maukkaita aterioita ja välipaloja saa valmistettua todella helposti. No, oletteko valmiita listaukseen?

Kasvikset ja juurekset

• Kaalit (Kukkakaali, parsakaali, ruusukaali, lehtikaali)
• Pinaatti
• Porkkana
• Punajuuri
• Bataatti
• Lanttu
• Tomaatti

Kasvikset valmistan usein uunissa, höyrykattilassa tai paistinpannulla, mutta monet maistuvat minulle ihan raakanakin. Tällaisena kaalifanaatikkona erityisesti huuhtelun raikas kukkakaali on jokapäiväistä herkkuani ja hyvä lisä kaikenlaisiin lounaisiin, salaatteihin ja välipaloihin. Uunijuurekset marinoin aina oliiviöljyllä, hunajalla, mustapippurilla, merisuolalla ja erilaisilla yrteillä, kun taas kiireisinä päivinä heitän kasvikset kookosöljyn kanssa pannulle. Salaatti ei siis kohdallani tarkoita mitään jäävuorisalaatti-kurkku-tomaatti yhdistelmää, vaan juurikin ylläolevien raaka-aineiden monipuolista yhdistämistä ja täydentämistä proteiineilla sekä rasvoilla. Kasvisten kanssa nautiskeltuja hyviä rasvoja ei nimittäin kannata unohtaa, sillä niiden avulla kasvisten vitamiinit ja hivenaineet imeytyvät paremmin.

Hedelmät ja marjat

• Banaani
• Omena (luomuna)
• Erikoiset hedelmät (tuore ananas, mango, melonit)
• Pakastemarjat (mustaherukat, itse pakastetut mansikat)
• Greippi, appelsiini, kiivi
• Avocado

Banaania, omenaa ja avocadoa syön päivittäin niin puuroissa, smoothieissa, riisikakun kanssa kuin pelkisteenkin. Maapähkinävoihin dipattu omena on yleisin arkiherkkuni ja viikonloppuisin nautiskellaan yhdessä poikaystävän kanssa tuoreita, vähän eksoottisempia hedelmiä. Kuorineen syötävissä hedelmissä suosin aina luomua ja kaikki ostamani pakastemarjat ovat ehdottomasti kotimaisia.

66

Kuivakaappi

• Kaura/Ruishiutaleet
• Chiasiemenet
• GoGreen kvinoa ja tattari
• GoGreen luomupavut, linssit ja herneet
• Riisikakut
• Superfoodit (täällä aiheesta enemmän)
• Biona Organic pähkinävoit ja kokonaiset pähkinät
• Siemenet ja muut lisukkeet, kuten aurinkokuivattu tomaatti

Kvinoaa ja tattaripuuroa valmistan kerralla hieman suuremman annoksen, mutta esimerkiksi luomupavut ja herneet ostan yleensä valmiina GoGreenin pahvitölkeissä. Voi kyllä, se kaikista helpoin ja nopein vaihtoehto! Riisikakut menevät niin suolaiseen kuin makeaankin nälkään, pähkinät kulkevat aina matkassa mukana ja siemenet ruokaistavat salaatin kuin salaatin. Maapähkinävoi, kaura sekä chiasiemenet kuuluvat jokaiseen päivääni tavalla tai toisella ja yleensä yhdistänkin ne hyväksi energiapommiksi heti aamun ensimmäisellä aterialla.

Muut

• Alpro makeuttamaton mantelimaito
• Vuohen- tai lampaanmaidosta tuotetut juustot
• Kananmunat
• Lisäaineeton riisiproteiini
• Öljyt (kookosöljy ja oliiviöljy)
• Mausteet, tuoreet yrtit, valkosipuli, inkivääri
• Vihreä tee

Kananmunia meillä syödään paljon. Niin paljon, että poikaystäväni on juuri suunnittelemassa sadan kappaleen kananmunatilausta ihan suoraan kanafarmilta, hah. Lehmänmaidosta olen itse luopunut, joten sen sijaan käytän esimerkiksi Alpron makeuttamattomia soija- ja mantelituotteita sekä vuohen- ja lampaanmaitosta tehtyjä juustoja, sillä niiden kanssa minulla ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Kalsiumia saan myös mm. manteleista, pinaatista, kaaleista, seesaminsiemenistä ja erilaisista superfoodeista, kuten chiasta, macasta ja mulpereista.

Ruoanlaitto ja etenkin liharuoat ovat oikeastaan kokonaan poikaystäväni vastuulla, sillä itselleni ei liha läheskään joka päivä maistu. Vaikkakin teen melko usein itselleni erillistä kasvisruokaa, ihana kokkini valmistaa silti kaiken aina maidottomasti ja lähes gluteenittomasti, että tämä talouden herkkävatsaisempikin pystyy halutessaan liharuoista nauttimaan. Tällä hetkellä kuitenkin vähintään toinen päivän aterioistani on juurikin sellainen lämmin “salaatti”, proteiinipitoinen kasvislautanen tai esimerkiksi kalaa kasvisten kera. Paistijauhelihaa ja kanaa syödään hyvillä mielin aina silloin kuin tekee mieli, mutta tällä hetkellä painetaan eteenpäin melko kasvispainotteisesti.

Siinä nyt pääpiirteittäin ulkoa opeteltu kauppalistani! Tottakai tuotteet vaihtelevat hieman kauden ja vuodenajan mukaan, mutta listasinkin nyt lähinnä sellaiset perus raaka-aineet, mistä ruokavalioni tällä hetkellä koostuu. Nyt aamiaisen kimppuun!

24 Comments

  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Monta kananmunaa syöt päivittäin? 😊 Jos syöt paljon, otatko osasta keltuaisen pois?

    Reply
  • essi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Tää vaikuttaa tosi hyvältä! Ihanaa, että et ole sellainen tiukkapiponen kasvissyöjä joka "ei nyt vaan voi syödä yhtään lihaa kun on trendikästä olla kasvissyöjä", niinkuin mun mielestä tosi monet bloggaajat on nykyään, vaan meet fiilispohjalta ja syöt lihaa jos huvittaa 😊

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Tosi kiva postaus! Jäin miettimään, millä korvaat rahkan/jogurtin esim. smoothieissa, vai oletko ylipäätään tottunut käyttämään niiden kaltaisia "täyteaineita" smoothieen rakennetta tuomaan?

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Kannattaa kokeilla kananmunaa, avokadoa tai soija-/mantelimaitoa ! 😊

    Reply
  • Ronja
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Täähän näytti ihan mun "kauppalapulta" 😃

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Esimerkiksi banaani ja avokado antavat smoothieen hyvää rakennetta. Banaanista, lehtikaalista, inkivääristä, avokadosta, mangokuutioista ja/tai mustikoista sekä vedestä tulee aika maukas smoothie. Kokeile vaikka! Rohkeampi voi heittää sekaan vielä vaikkapa pinaattia ja parsakaalia 😉

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Moi!
    Kuulostaa hyvältä ja kovin samanlaiselta kuin oma ruokavalioni.
    Jos teillä menee tosiaan paljon kananmunia, niin suosittelen todella lämpimästi tilaamaan niitä luomuruokapiirin kautta. 30 luomukananmunan kenno maksaa 9,5 euroa ja niitä voi toki tilata, niin monta kuin huvittaa. Tilauksia tehdään aina parin viikon välein ja halutun määrän voi ilmoittaa FB kautta. Suosittelen!
    https://fi-fi.facebook.com/MayorsGymLuomuruokapiiri

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Hyviä vinkkejä monipuoliseen ruokavalioon 😊

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Hei mikset syö kurkkua tai salaattia? Ja entäs lihat vai jätitkö ne tarkoituksella pois tästä? 😊

    Reply
  • Sonya88
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Syötkö leipää? Jos et niin miksi? Lihottavatko ne?

    Reply
  • Lila
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Kiva postaus! Ois kiva ihonhoito ja päivä sun kaa! Monen aikaa heräät yleensä ja ootko aina pirtee? 😊

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    1-4 😊 Keltuais-asia riippuu vähän siitä, mitä teen. Esim pannukakuissa käytän pääsääntöisesti vaan valkuaista, mutta esim. ruoan tai riisikakkujen kanssa syön ihan kokonaan. Vaihtelee!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    :) Näinpä, maito-ongelman takia on jo ihan tarpeeksi "sääntöjä" mitä saa syödä, joten näillä mennään!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Avokado ja banaani on täälläkin kovassa käytössä, mutta myös chia siemenet ja psyllium! Rakenteesta tulee heti ihan erilainen, paljon paksumpi ja juurikin sellainen rahkamainen 😊 Ja etenkin pakastettu banaani antaa sellaisen kermaisen fiiliksen koko smoothieen.

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    =)

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Moikkamoi! Hei kiitos paljon vaivannäöstä ja linkeistä! Tutkin asiaa 😉

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    :)

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Kyllä meillä on aina kurkkua ja syön sitä toisinaan riisikakun päällä, mutta aika harvoin teen nykyään ihan kylmiä salaatteja, mihin kurkku sopisi. Ehkä kesällä niitä tulee syötyä vähän enemmän 😊 Mutta siis ns. tavallista jäävuorisalaattia en syö, vaan olen korvannut sen pinaatilla, rucolalla, lehtikaalilla, basilikalla jne. Lihasta puhuinkin jo tuossa toisiksi viimeisessä kappaleessa, poikaystävä syö paljon enemmän lihaa joten hän sitten aina valkkailee mitä lihaa tänne ostetaan 😊

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    En syö leipää. Valkoinen pullamössöleipä varmasti lihottaakin, mutta itse saan myös esimerkiksi ruisleivästä varsin turvonneen vatsan. Kaikenlaisista sämpylöistä saan järkyttäviä vatsanväänteitä ja turvotusta, joten olen ihan suosiolla jättänyt leivät pois ja siirtynyt riisikakkuihin 😊 Ei tietenkään kaikkien tarvitse näin tehdä, mutta suosittelisin kuitenkin aitoa ja tummaa ruisleipää vaalean höttöleivän sijaan!

    Reply
  • Johanna
    November 30, -0001 at 12:00 am

    :) Kiitos! Herään siinä kuuden aikoihin ja illalla ysin aikohin alkaa väsyttää!

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Tuosta maapähkinävoin säilytyksestä kysyisin, siis säilytetäänkö myös jo aukaistua purkkia kuivakaapissa? Itse laitan jääkaappiin.

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Moi Johanna ja kiitos vinkeistä!

    Mulla on myös herkkä vatsa enkä oo vielä onnistunut löytämään sopivaa ruokavaliota itselleni. Ainut minkä olen huomannut pahentavan huomattavasti oireita on maitotuotteet, joten oon jättänyt ne kokonaan pois.

    Joitain kasviksia (esim lanttu) ja palkokasveja ei yleensä suositella herkkävatsaisille. Kysyisin saatko sä mistään kasviksista oireita vai käykö sulle kaikki?

    Reply
  • Henni M
    November 30, -0001 at 12:00 am

    Mulla on sama ongelma leivän suhteen :/ mäkin syön riisikakkuja ja välillä täysjyvä näkkileipääkin 😊 riisikakut on ihan parhautta!

    Reply
  • Anonyymi
    November 30, -0001 at 12:00 am

    kun riisistä kirjoitettiin joku aika sitten, että siinä on myrkkyä

    http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1424487683075.html

    Suomessakin myytävissä riisituotteissa erittäin myrkyllistä arseenia

    Elintarvikkeista löytyvän epäorgaanisen arseenin on todettu aiheuttavan muun muassa keuhko-, iho- ja rakkosyöpää.

    Arseeni on kemiallinen alkuaine, jota esiintyy luonnossa yleisesti. Tämän vuoksi sitä löytyy erilaisina yhdisteinä myös elintarvikkeista. Ongelmana on se, että arseeni on myös myrkky, joka on yhdistetty muun muassa syöpään ja diabetekseen.

    Ravintokasveista muun muassa riisi on altis keräämään itseensä pohjavedessä esiintyvää arsenikkia. Tämän vuoksi riisituotteista on löydetty useissa tutkimuksissa korkeitakin määriä arseenia

    Esimerkiksi jos 15 kiloa painava kolmevuotias syö aamiaiseksi riisimuroja, riisiä lounaalla ja päivällisellä sekä lisäksi kolme riisikakkua välipalaksi, saa hän elimistöönsä niin paljon arseenia, että suositusrajat ylittyvät. Vahterin mukaan jopa aikuinen, noin 65 kiloa painava nainen saattaa ylittää turva-arvot syömällä saman määrän.

    mä pelkään syömään riisiä tämän jälkeen, miten te uskallatte. Tai siis en pelkää, mutta mua ärsyttää että riisiä voidaan kasvattaa terveellisesti mutta ei tehdä niin rahan takia.

    Reply

Leave a Reply